Kohtakojo?

Millä perusteella kuntoutuksen voi sanoa olevan tehokasta?
Keho kuitenkin korjaa itseään enemmän ja vähemmän koko ajan.
Luut ja nivelsiteet paranevat, repeämät lihaksissa ja muualla paikkaantuvat... Kunhan vain saavat tarvitun ajan itsensä korjaamiseen. Ihminen on jännä mekanismi, vaikka emme pysty kasvattamaan uusia kehon osia rikkoontuneiden tilalle, elimistö silti jatkuvasti paikkaa ja korjaa itseään.

Millä tiedän, että saamastani terapiasta on hyötyä? Millä tiedän, että kuntoutukseni on onnistunut, eikä palautuminen vamman jälkeen olisi tapahtunut joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmnin?

Tärkein pointti tässä on se, että tietää ennen kuntoutuksen alkua, mihin haluaa pystyä vielä vamman jälkeen. Mitä minä haluan pystyä vielä tekemään? Missä ovat tavoitteeni, haaveeni ja pitkänajan tähtäimeni? Mitä vaadin ja tarvitsen tulevaisuudessa rikkoontuneelta raajaltani?

Kun nämä asiat on saatu selvitettyä, pitää löytää joku (fyssari tai muu terapeutti), jonka kanssa yhdessä laaditaan toimintasuunnitelma, jolla päästään haluttuihin tavoitteisiin. On täysin eriasia tavoitella jalkaa, joka kestää normaalin seisomisen ja kävelyn, kuin jalkaa jolla on tarkoitus päästä vielä hyppimään, pomppimaan, juoksemaan ja luistelemaan. Mitä vaatimuksia jalalle on, jotta sen voi sanoa olevan ehjä?

Onneksi (ja epäonneksi) elimistöään ja kehoaan voi aina opettaa omien vaatimustensa mukaan. Siinä missä keho oppii kyllä hyppimään apexeja sekä tekemään piruetteja, se oppii myös aktivoimaan lihakset oikeassa järjestyksessä ja oikeista paikoista, jotta edellä mainitut temput pystytään tekemään kehoa rikkomatta. Näiden asioiden harjoittelu on vain saamarin ärsyttävää "pientä näpertelyä", mutta tulokset puhuvat puolestaan. Motorinen oppiminen ja uudelleen opettelu vaativat pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Hyvä olisi kuitenkin muistaa, että huomattavasti helpommalla pääsee, jos vamman jälkeen opettelee asiat alusta asti hyvin. Väärin opittua liikemallia on työlästä lähteä purkamaan, sillä ensin tulee oppia pois väärästä liikemallista, jotta voidaan oppia uusi, optimaalinen, liikemalli tilalle - työ siis joudutaan tekemään kahteen kertaan.

Viimeisen kahden viikon aikana olen osallistunut ensimmäisiä kertoja vamman jälkeen täysillä treeneihin ja se tuntuu ihanaltamahtavaltaupealta. Vatsan pohjassa kihelmöi ja on vaikea olla hymyilemättä kuin vähäpäinen. Kuitenkin taustalla kalvaa kokoajan pelko, ettei jalka vielä kestäkään "jos se meneekin uudestaan!". Onneksi olen löytänyt itselleni luotettavan fyssarin auttamaan tilanteen kartoittamisessa ja seuraamisessa. On hyvä olla joku toinen, ulkopuolinen, arvioimassa tilannetta ja pitämässä järjen touhussa mukana.

Aion tehdä tän kerralla kunnolla, ei tää kuntouttaminen niin mukavaa puuhaa ole.